Kestävää rakentamista tuleville sukupolville
Riippumatta siitä, rakennammeko teollisuudelle, julkiselle tai yksityiselle sektorille, panostamme kestävään rakentamiseen. Vankan kokemuksemme, hyvän maineemme ja uusien ympäristöystävällisten ratkaisujemme ansiosta olemme vakiinnuttaneet asemamme kestävän rakentamisen edelläkävijänä Pohjoismaissa.
Näin me toimimme
Toteutamme toiveidesi mukaisen rakennusprojektin kiinteään hintaan. Tarjoamme seuraavia palveluita:
Suunnittelu
Avainsanat: Optimointi, talotekniset ratkaisut, talotekniset ratkaisut, kestävät materiaalivalinnat. Jaamme mielellämme asiantuntemustamme tällä alalla.
Rakennuslupaprosessi
Olemme 20 vuoden aikana käyneet läpi kaikki kuviteltavissa olevat rakennuslupaprosessit sekä teollisuudessa että julkisella sektorilla. Autamme sinua varmistamaan, että kaikki menee oikein alusta alkaen, jotta projekti voi alkaa aikataulusi mukaan.
Rakentaminen
Kestävä rakentaminen tarkoittaa kustannustehokkaiden, ympäristöystävällisten materiaalien valitsemista ja paikallisten alihankkijoiden palkkaamista. Teemme yhteistyötä monien hyviksi todettujen alihankkijoiden kanssa Pohjanmaalla.
Tekniikka
Käytämme nykyaikaisia taloteknisiä ratkaisuja ja rakennamme kiinteistöjä, joiden elinkaarikustannukset ovat matalia. Olemme toteuttaneet monia eri kokoluokkien projekteja, joissa energiatehokkaat ratkaisut ovat olleet etusijalla.
Asiakirjat
Kokoamme rakennuksen asiakirjat sopimuksen mukaan, jotta sekä rakentamisprosessin että valmiin kiinteistön kunnossapidon seuraaminen on mahdollisimman vaivatonta.
Rakennusblogi
Teollisuus
Panostamme kestäviin materiaaleihin ja energiatehokkaisiin taloteknisiin ratkaisuihin, mikä on tuonut meille viime vuosina monia mielenkiintoisia toimeksiantoja. Pohjanmaa on päätoimialuettamme.
Fresh Servant Oy, elintarviketotanto ja logistiikkakeskus, Laajennus 7000m², Pietarsaari, valmistunut 2022.
Vähähiilinen julkisen sektorin rakentaminen
Kiinnostus vähähiiliseen rakentamiseen on lisääntymässä sekä teollisuudessa että julkisella sektorilla. Kiinnostava esimerkki vähähiilisestä julkisen sektorin rakentamisesta on uusi Lagmansgårdenin koulukoti, jota rakennamme Pietarsaaressa Senaatti-kiinteistöille. Rakennus valmistuu vuonna 2025.
Senaatti-kiinteistöt, Lagmansgårdenin koulukoti, uudisrakennus, n. 3000 m², Pietarsaari (Pirilö), valmistuu 2025
Puiset pilvenpiirtäjät ihmisen ja luonnon ehdoilla
Haluamme rakentaa ympäristöystävällisiä ja kestäviä taloja, ja puiset kerrostalot ovat siihen erinomainen ratkaisu. Puhdas ja raikas sisäilma tekee puisista kerrostaloista terveellisen ympäristön asua. Puisilla kerrostaloilla ja ympäristöystävällisellä rakentamisella on mahdollista saavuttaa myös mahdollisimman pienin hiilijalanjälki kodille.
Ota yhteyttä ja kerro projektistasi!
Kiinnostaako kestävä rakentaminen? Soita ja pyydä tarjous. Meistä saat luotettavan kumppanin koko rakennusprojektisi ajaksi.
etunimi.sukunimi@jakerakennus.fi